Antti Vanhasen artikkeli
Kenraalikuvernööri Per (Pietari) Brahe teki hallintokaudellaan pitkiä matkoja Suomessa ja
perusti vuonna 1649 ”Lappeen Rannan” kaupungin Markkinaniemeen (Linnoitusniemi)
paikalle, joka oli kasvavan tervakaupan kannalta hyvien vesiyhteyksien päässä. Mitä sitä
ennen oli tapahtunut?
Lappeenrannan keskustasta vajaan kymmenen kilometrin jälkeen Virojoelle menevää tietä
käännytään oikealle. Hiekkatien vasemmalla puolella on Kauskilan Kappelinmäki. Kun 1950
luvun alussa maantietä paranneltiin, paljastui muinaishistoriallinen kalmisto.
Keskiajalla Kauskilan läpi kulki Ylinen Viipurintie ja todennäköisesti sieltä oli myös vesiyhteys
Viipuriin, Länsi-Karjalan keskukseen.
1100-luvulta 1550-luvun lopulle Kauskilan kylä oli kehittynyt laajan Lappeen pitäjän
kirkolliseksi ja hallinnolliseksi keskukseksi. Kauskilassa asui nimismies, siellä istuttiin käräjiä
ja nimismiehen kartano oli kestikievarina.
Kirkko ja valtio olivat yhtä. Ensimmäinen kirjallinen maininta seurakunnasta on vuodelta 1415,
mutta jo huomattavasti sitä ennen Kappelinmäellä on ollut kirkko ja kalmisto, joka oli
käytössä ehkä 1100-luvulta ainakin 1500-luvun puoliväliin. Tuona aikana väestö kristillistyi ja
Lappee liittyi Viipurin vaikutuspiiriin.
Mikä oli Kauskilan loppu? Kustaa Vaasan Venäjän sodan aikana tammikuussa 1556
venäläisarmeija saapui Viipurin edustalle, jatkoi matkaa Lappeen Kauskilaan, hävitti pappilan
ja Kauskilan talot. Tuho merkitsi hallinnollisen- ja kirkollisen keskuksen loppua.
Ei niin huonoa, ettei hyvääkin. Hävityksen seurauksena kalmisto ja ympäristö jäivät
koskemattomiksi. 1950-luvun alun maantien korjauksen jälkeen tehtiin Kappelinmäellä
tutkimuksia, jotka paljastivat runsaasti hautoja. Selvisi, että Etelä-Karjalassa Kappelinmäki on
korvaamaton muinaisjäännösalue, joka ainutlaatuisella tavalla valaisee maakunnan
menneisyyttä ja varhaishistoriaa.
Kappelinmäen kaivauksia päästiin jatkamaan vasta vuosina 1997 ja 1999–2005. Niissä
selvitettiin ja dokumentoitiin toista sataa hautaa. Kalmistosta on tutkittu kuitenkin vasta
arviolta 5–10 prosenttia eikä sen laajuudesta ole varmaa tietoa.
Kenttätutkimusten tärkeimpinä taustavoimina olivat Lappeen kotiseutuyhdistys ry ja Etelä
Karjalan museosta dosentti Jukka Luoto. FT Ville Laakso johti kaivauksia.
Kansalaisjärjestöt ja yksityishenkilöt ovat olleet aktiivisia Kauskilan tutkimusten
edistämiseksi. Vuonna 2016 Etelä-Karjalan maakuntayhdistys ry ja Lappeen kotiseutuyhdistys
ry esittivätkin Kappelinmäen tutkimusten jatkamista, mutta päättäjiä ei saatu hankkeeseen
mukaan.
Paikallisnimistö voi säilyä vuosisatoja, ja näin on Kappelinmäenkin kohdalla. Ennen
Kappelinmäkeä tien oikealla puolella rinteessä on Herraintuvanpelto, joka tulisi arkeologisesti
tutkia. Sitä pidettäneen keskiaikaisena asutuspaikkana.
Ensi askel on otettu. Maakuntamuseon emeritusamanuenssi Jukka Luoto ja tohtori Ville
Laakso ovat tarttuneet ajatukseen. Etelä-Karjalan museoon ja maanomistajaan on oltu
yhteydessä, jotta elonkorjuun jälkeen tehtäisiin koekaivauksia, mikä ei vaadi suurta
määrärahaa.
Tavoitteena on, että Lappeenrannan kaupungin päättäjät tarttuvat hankkeeseen:
Herraintuvanpellon alustava tutkimus, johon tarvittaneen noin 10.000 €.

LAPPEEN KYLÄT VUONNA 1560
Jukka Luodon artikkeli
Vuonna 1556 29 miestä Kauskilan pitäjästä saapui Makslahdelle (Koivisto) kalaan.
Tästä kertova Rannan voutikunnan maakirja (1556–1556) (ja tilikirja VA5117) on
mielenkiintoinen siksi, että se tiettävästi ainoan kerran mainitsee Kauskilan pitäjän (socken).
Väinö Voionmaa on ensimmäisenä huomioinut tämän nimen1915 (Voionmaa1915, s. 295,
viite 23). Ville Laakso ja Terhi Nallinmaa-Luoto ovat tehneet selvää niistä kylistä, joista nämä
kauskilalaiset kalamiehet ovat peräisin: Hanhijärvi, Lavola, Haapajärvi, Antamo, Vainikkala,
Mentula, Rasala, Pelkola, Nuijamaa, Karkoinen, Monola ja kaksi tunnistamatonta kylää. Kylien
levintä käy ilmi oheisesta kartasta.

Vuoden 1556 veroluettelossa mainitut Kauskilan pitäjän kylät. Kauskila ja Makslahti on
merkitty karttaan puoliympyröin.
Samassa maakirjassa mainitaan erikseen kolme Taipalsaaren pitäjän kylää; sinne tämä
Kauskilan pitäjä ei ulottunut. Saimaan rannalla olevia kyliä ei luettelossa mainita Lavolaa ja
Mentulaa lukuun ottamatta. Niillä varmaan oli omat kalavedet Saimaalla. Kaikkiaan
kyläluettelo kattaa Lappeen kihlakunnan alueesta itäiset ja eteläiset osat Mentulasta
Vainikkalaan ja Nuijamaasta Lavolaan.
Nykyisen maarekisterin mukaan Lappeenrannassa ei ole Karhunkylää, vaan Kauskila LA
0428, jonka vaiheita voidaan seurata vanhimpiin 1540-luvun maakirjoihin asti. Kauskilassa
on ollut pitäjänkartan mukaan kaksi taloa: Ylätupa Karhu ja Alatupa Turppo, mutta siellä on
1560-luvulla ollut kuusi tilaa (veroa maksavaa talonpoikaa) ja kuten tunnettua mm.
nimismies kartanoineen.
Vuosi 1556 oli paikallishistoriallisesti merkittävä, sillä Kustaa Vaasan Venäjän sota ulottui
tuolloin tänne. Venäläiset piirittivät Viipurin linnaa tammikuussa ja polttivat Pusalan tilan
ilmeisesti juuri Kauskilassa (Haggrén 2018, s. 245-247). Kustaa Vaasa oleskeli tuolloin
Suomessa (Turku, Viipuri), mikä johti hallinnon olojen järjestelyyn. Kauskilan pitäjää ei tässä
yhteydessä kuitenkaan mainita (Haggrén 2018, s. 249). Kauskila mainitaan tuona vuotena
kuninkaankartanona ja majapaikkana Viipuria ja Savonlinnaa yhdistävällä tiellä.
Kuninkaankartano se tuskin on ollut. (Wallin 1893, s. 67). Keskeinen on ollut sen asema
nimismiehen kartanona ja käräjäpaikkana.
Havainto kauskilalaisten kalastuksesta Viipurinlahdella tukee tutkijapari Hakulinen-Laakso
tulkintaa veneliikenteestä Viipurin ja Saimaan välillä. Tätä tukee myös se, että lappeelaisten
veroparseleihin kuului veneitä (Wallin 1893, s. 68). Tosiasiassa mikään ei puhu vesitse
liikkumisen puolesta, sillä kyseessä voi olla talvinuotan veto ja arvoitus on tietenkin se, miten
tuo kalastus on onnistunut keskellä sodan rauhattomuuksia. Mikään vesireitti tai muukaan
kulkuväylä ei piirry veroa maksaneiden kauskilalaisten kylien levinnässä.
Lappee mainitaan ensimmäisen kerran 1415, jolloin sillä on selvästi maakunnan tai
kihlakunnan asema, sillä se rinnastetaan Hämeeseen ja Savoon. Ilmeisesti juuri vuodet 1550
luvulla ovat johtaneet kihlakuntia pienempien hallintoyksiköiden syntyyn.
Lähteet:
Haggrén, G. 2018: Keskiaika vuoteen 1570, Rajamaa: Etelä-Karjalan historia I, red. Jyrki
Paaskoski, Anu Talka, Edita, Helsinki, Etelä-Karjalan liitto, Otavan kirjapaino, Keuruu.
Wallin, V. 1893: Suomen tiet Ruotsin vallan aikana, G. W. Backman kirjapaino, Kuopio.
Voionmaa, V. 1915: Suomen karjalaisen heimon historia, Raittiuskansan kirjapaino,
Kansanvalistusseura, Helsinki.