Vuoden 2016 kevätkokouksen kuvia

Samuli Kurkaa (oikeaalla), Jussi Turkia ja Eeo Kaasalainen Lauritsala-talon edessä 7.3.16.jpg

Samuli Kurkaan (oikealla), Jussi Turkian ja Eero Kaasalaisen juttutuokio Lauritsala-talon edessä 7. maaliskuuta 2016.

 

Kevätkokouksen 2016 osanottajia.jpg Kevätkokouksen osanottaajia

 

Sirkka Kaksonen esitelmöimässä Lauritsalan ja Lamopsaaren sahoista.jpg

Sirkka Kaksonen piti kuulijoita nostalgisessa otteessaan esitelmöidessään Lauritsalan ja Lamposaaren sahoista sekä Lauritsalan historiasta.

 

Kokouksen pj Pekka Siiropää ja siht. Leena Salonen.jpg

Kokouksen puheenjohtajana toimi Pekka Siiropää ja sihteerinä Leena Salonen.

 

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

Yhdistyksen perustaminen
Etelä-Karjalan maakuntayhdistys perustettiin 8.9.2000 Luumäellä.
Yhdistys merkittiin yhdistysrekisteriin 6.6.2001 ja se sai tällöin rekisterinumeron 181893.
Vuosi 2015 merkitsi yhdistyksen historiassa sen 16. toimintavuotta.

Taustaa

Maakuntayhdistyksen tarkoituksena on sääntöjen mukaisesti päättyneenäkin
toimintavuonna ollut:
– vahvistaa maakunta-identiteettiä toimialueellaan tekemällä kotiseutu- ja museotyötä,
– toimia maakunnallisen ympäristönsuojelun ja maisemanhoidon aloilla.
Yhdistyksellä on ollut edustaja Etelä-Karjalan museon museotyöryhmässä.

Jäsenistö

Jäsenistö on koostunut perinteistä kotiseututyötä tekevistä yhdistyksistä ja
henkilöistä. Yhdistyksen tavoitteena on olla yhdyssiteenä varsinkin
niille kotiseutuyhdistykselle, joiden toimintaan sisältyy (kotiseutu) museoiden
ylläpito ja tukeminen.

Hallitus

Yhdistyksen hallitukseen ovat kuuluneet vuonna 2015:
Jouko Siitonen varahenkilö Leena Salonen
Pentti Pylkkö varahenkilö Reijo Tanskanen
Kyösti Tiainen varahenkilö Anne-Maija Launis
Antti Vanhanen varahenkilö Eero Kaasalainen
Minna Kähtävä-Marttinen varahenkilö Marja Hovi
Kari Luumi varahenkilö Mikko Kosonen
Puheenjohtajina ovat toimineet: Antti Vanhanen ja Jouko Siitonen (varapuheenjohtaja). Rahastonhoitajaksi on kutsuttu Jouko Siitonen ja sihteeriksi Leena Salonen. Hallitus on kokoontunut kolme kertaa.

Kokoukset

Yhdistyksen sääntömääräiset kokoukset ovat kevätkokous ja syyskokous.
Kevätkokous oli Rautjärven pitäjätuvalla 30.3. ja sen yhteydessä Mikko Europaeus kertoi Kanta-Rautjärven sotahistoriasta.
Syyskokous pidettiin 8.12. Luumäen kunnantalossa, jossa Pekka Siiropää piti esitelmän ”Miten linnoitustyöt vaikuttivat eteläkarjalaisten elämään”.
Elokuun 22. päivä. pidettiin Lappeenrannan taistelun muistopäivän seminaari. Sen aiheena oli ”Etelä-Karjala sodan jälkeen 1945-1952”. Esitelmän pitivät dosentti Anu Koskivirta, FM Mikko Europaeus ja tietokirjailija Jukka Vesterinen. Järjestäjinä olivat Etelä-Karjalan kesäyliopisto, maakuntamuseo, Lappeenrannan Paasikivi-Seura ja maakuntayhdistys.

Apurahat

Hakemuksista huolimatta toimintavuoden aikana yhdistys ei saanut apurahoja.

Julkaisutoiminta
Yhdistyksen vuosikirja 2015 ”Juoksuhautoja ja lintaaseja. Ensimmäisen maailmansodan maalinnoitustyöt Etelä-Karjalassa” julkistaminen oli syyskokouksen yhteydessä 8.12. Luumäellä Laajoihin alkuperäislähteisiin perustuvan ja kartoin sekä kuvin varustetun julkaisuun olivat kirjoittaneet: Pentti Pylkkö ja Pekka Siiropää. Teoksen piirrokset ovat Eila Kajanus-Jurvasen ja taitto Heikki Pylkön työtä.
Kirjasta otettiin 500 kappaleen painos.
Kirjojen myyntituloja käytetään Vuosikirjan 2016 toimittamiseen.
Yhdistyksen julkaisu- ja myyntityötä on hoitanut Pentti Pylkkö.
Yhdistys oli entiseen tapaan mukana Linnoituksen joulutorilla 12.-13.12., jossa myytiin Vuosikirjaa 2015 ja vanhempia yhdistyksen julkaisuja.

Kunniakirja
Syyskokouksessa 8.12. luovutettiin ensimmäisen kerran yhdistyksen myöntämä kunniakirja. Se myönnettiin ruokolahtelaiselle Pertti Hyväriselle ansioituneesta kotiseututyön ja historian tallentamisesta metalli-ilmaisimella tehdyistä arkeologisista löydöistä.

Maakuntahistoria
Yhdistys oli aloitteentekijä Etelä-Karjalan maakuntahistorian kirjoittamishankkeessa,
jonka Etelä-Karjalan liitto otti toimintasuunnitelmaan 2015. Hanketta valmistelevassa
kokouksessa yhdistystä edustivat Jukka Luoto ja Antti Vanhanen. Kaksiosaisen
teoksen toimittajaksi valittiin dosentti Jyrki Paaskoski. Etelä-Karjalan liitto on
ilmoittanut, että maakuntahistorian toteutuksen seurantaryhmään on varattu edustus
maakuntayhdistykselle.
Yhdistys on ollut aktiivisesti tuomassa esiin Parikkalassa sijaitsevan Koitsanlahden
lahjoitusmaahovin ja Luumäen Kotkaniemen säilyttämistä kulttuurihistoriallisina
kohteina.

Yhteistyö
Yhdistyksen yhteistyötahoja ovat olleet Etelä-Karjalan museo, Etelä-Karjalan
kesäyliopisto, Etelä-Karjala-instituutti ja Lappeenrannan Paasikivi-seura. Hallituksen jäsen Anne-Maija Laukas on Etelä-Karjalan edustaja Suomen
Kotiseutuliiton valtuustossa.

Lappeenrannassa 25.1.2016
Antti Vanhanen                 Leena Salonen
puheenjohtaja                          sihteeri

Käsitelty yhdistyksen hallituksen kokouksessa 4.2.2016

Yhdistyksen hallituksen tiedote

Hallitus on kokouksessaan  4.2.2016 tehnyt seuraavia päätöksiä:

Maakuntahistoria
Etelä-Karjalan Liitto on päättänyt toteuttaa maakuntahistoriahankkeen, jonka alullepanijana on ollut maakuntayhdistys. Historian seurantaryhmään yhdistys valitsi kotiseutuneuvos Pekka Siiropään.
Lappeenrannan taistelun muistopäivän seminaari
Vuosituhannen alusta on yhdessä Etelä-Karjalan museon, kesäyliopiston ja Paasikivi-Seuran kanssa järjestetty Lappeenrannan vuoden 1741 elokuun 23. päivän taistelun muistopäivän seminaari. Museo ja tämän jälkeen kesäyliopisto ovat ilmoittaneet vetäytyvänsä seminaarijärjestelyistä. Maakuntayh-distyksen hallitus päätti osaltaan, että vuonna 2016 seminaarin toteuttamiseen ei ole mahdollisuutta, mutta sen järjestämistä tulevina tutkitaan.
Vuosikirja 2016
Viime vuonna julkaistiin yhdeksäs Etelä-Karjalan vuosikirjaa. Vuosikirja 2106 jakautuu kolmeen osaan, jotka käsittelevät mennyttä aikaa, itsenäisyyden aamua ja tulevaisuutta. Kirjoittajia ovat: kä-räjäsihteeri (el.) Airi Musto ja kirjastonhoitaja HuK Paula Kärki ensimmäisessä osassa; kotiseutuneu-vos Pekka Siiropää ja teologian tohtori Antti Vanhanen toisessa osassa. Tulevaisuusosioon kirjoittaa Imatran museon intendentti Minna Kähtävä-Marttinen.
Julkaisu valmistuu viimeistään marras-joulukuussa.
Talous
Viime vuosina yhdistyksen talous on perustunut lähinnä vuosikirjojen myynnistä saatuihin tuloihin ja vähäisessä määrin jäsenmaksuihin. Vuoden 2013 jälkeen ei ole saatu avustuksia.
Jäsenmaksu
Yhdistyksen jäsenmaksu vuonna 2016 on 15 euroa: Etelä-Karjalan maakuntayhdistys
FI83 5620 0920 1268 43
Palkitseminen
Maakuntayhdistys myönsi viime vuoden syyskokouksessa kunniakirjan ”kotiseutukulttuurin ansiok-kaasta vaalimisesta ja edistämisestä” ruokolahtelaiselle Pertti Hyväriselle.
Kunniakirjan säännöt: ”Esityksen kunniakirjan saajasta voi tehdä se kunnan/kaupungin lautakunta, jolle kulttuuriasiat kuuluvat, maakuntayhdistyksen hallitus tai maakuntayhdistyksen jäsen. Esitys tulee tehdä maakuntayhdistyksen hallitukselle syyskuun loppuun mennessä. Maakuntayhdistyksen hallitus päättää kunniakirjan myöntämisestä.”
Yhdistyksen hallitus toivoo saavansa esityksiä vuoden 2016 kunniakirjan saajasta.

Juoksuhautoja ja lintaaseja -kirja julkistettu

Juoksuhautoja ja lintaaseja, kansi

Kirjassa on 176 sivua, runsaasti kuvia ja piirroksia sekä värillisiä karttoja. Hinta 20 €.

Myyntipaikat: Lappeenraannassa Karjala Myymälä, Luumäellä Taavetin Kauppa-Aitta, Ruokolahdella Rasilan Käsityöpuoti ja Savitaipaleella T-Market Ostola. Kirjan voi tilata myös postitse osoitteesta punaparta@co.inet.fi

Lintaasikirja kiinnosti, noin 50 osanottajaa.jpg

Kirjan julkistamistilaisuuteen Luumäen kunnantalolle kokoontui niin historian ammattilaisia kuin harrastajiakin.

 

Pertti Hyvärinen, Ilkka Pylkkö ja Antti Vanhanen.jpg

Julkistamistilaisuudessa luovutettiin maaakuntayhdistyksen ensimmåinen kunniakirja, jonka sai  Pertti Hyvärinen pitkäaikaisesta työstä kotiseutukulttuurin vaalimisessa ja edistämisessä Etelä-Karjalassa. Hän on tehnyt vuosien varrella mittavan määrän merkittäviä rauta- ja pronssikauteen liittyviä löydöksiä, jotka ovat avartaneet ja monipuolistaneet maakunnan esihistoriaan liittyvää tietämystä. Pääasiallisina työvälineinä hänellä on ollut metallinilmaisin ja rautalapio. Kuvassa oikealla maakuntayhdistyksen pujeenjohtaja Antti Vanhaneen ja keskellä filosofian maisteri, arkeologi Ilkka Pylkkö.

 

Pekka Siiropään esitelmä julkistamistilaisuudessa 8.12.2015
MITEN LINNOITUSTYÖT VAIKUTTIVAT ETELÄ-KARJALAISTEN ELÄMÄÄN

Pekka Siiropää.jpg

Yleistilanne Suomessa

Elokuun alussa 1914 alkoi I maailmansota. Vaikkakaan Suomi ei ollut sotaa käyvä maa, niin osana Venäjän Keisarikuntaa maassamme jouduttiin kokemaan kaikki sodan seuraukset. 31.7.1914 Suomi julistettiin sotatilaan ja siviilihallinto siirrettiin sotilashallinnon alaiseksi. Kansalaisten oikeuksia rajoitettiin ja sotasensuuri astui voimaan. Vuonna 1915 valtiopäivätyö keskeytettiin ja Suomea hallittiin keisarin antamilla asetuksilla ja kenraalikuvernöörin määräyksillä.

Suomen ulkomaankauppa länteen loppui kokonaan Saksan estäessä laivojen kulun Itämerellä. Puolet maamme tarvitsemasta viljasta oli siihen asti tuotu lännestä, mutta se saatiin korvattua Venäjän tuonnilla. Sahateollisuus tyrehtyi täysin, koska idässä ei ollut markkinoita niinkuin paperiteollisuudelle. Metalliteollisuus pyöri täysillä Venäjän sotatarviketilausten ansiosta.

Suomen puolustuksesta huolehti venäläinen 22. Armeijakunta suurimmillaan 30.000 miestä. Sen lähdettyä kesällä 1915 Saksaan sotimaan, tilalle tuli 42. Armeijakunta. Esimerkiksi elokuussa 1917 venäläisjoukkojen vahvuus Suomessa oli 100.000 miestä.

Elintarviketilanne oli aluksi kohtuullinen, mutta huononi sodan pitkittyessä. Ostokortit tulivat käyttöön. Sodan aikana hinnat lähes kolminkertaistuvat ja elintaso laski. Maaliskuun vallankumouksen jälkeen viljantuonti Venäjältä loppui. Pulaa oli karjataloustuotteista, leivästä ja tavaroista. Kaupungeissa kauppojen edessä oli pitkät jonot.

Maaliskuussa 1917 tsaarinvallan kukistumisen seurauksena oli laaja työttömyys, lakkoja ja mielenosoituksia. Erityisesti maaseudulla maatyöläisten lakkoilu pahensi entisestään huonoa elintarviketilannetta. Lisäksi hyvin palkatut patterityöt vetivät puoleensa maatyöväkeä, joten suuremmilla tiloilla työt tahtoivat jäädä tekemättä ja maataloustuotanto laski.
Patterityöt alkavat

Etelä-Karjalassa tilanne kääntyi parempaan suuntaan patteritöiden ansiosta.

Vuoden 1914 loppupuolella länsirintamalla siirryttiin asemasotavaiheeseen. Saksan asevoimien painopiste näytti siirtyvän itään. Venäjä aloitti Suomen linnoittamisen estääkseen saksalaisten hyökkäyksen maamme kautta Pietariin. Venäjälle oli myös selvää, että saksalaisten oli Suomen kautta hyvä edetä Pietariin, koska Suomessa heidän selkänsä oli turvattuna.

Alkuvuodesta 1916 Etelä-Karjalassa aloitettiin Suomen II puolustusaseman itäisen haaran rakentaminen. Tämä yhtenäinen puolustuslinja kulkee Säkkijärveltä Ylämaan, Luumäen, Lemin ja Savitaipaleen kautta Saimaalle. Kaksi vuotta sitten Salpalinjan luentosarjassa käytin tästä linjasta nimeä ”Pietarin puolustuslinja” tarkoituksena saada sille matkailullista sisältöä. Tällä nimellä se päätyi myös Salpalinjan esitelmäsarjan loppuraporttiin.

Miten elämä muuttui Etelä-Karjalassa

Vuoden 1916 alussa Etelä-Karjalaan alkoi saapua venäläisiä sapööriupseereita, jotka vanhan venäläisen tavan mukaan ilman tulivat taloon ja kylmästi ilmoittivat mitä huoneita ja rakennuksia he ottavat käyttöönsä. On luonnollista, että tämä sai asukkaat vihastumaan. Esimerkiksi täällä Luumäellä venäläistä sotilasjohtoa asui 34 maatalossa.

Miehistölle rakennettiin parakkeja työmaa-alueille. Kun tiedetään, että venäläisten sapöörijoukkojen vahvuus oli Suomessa 4.000 miestä, niin pääosan on täytynyt olla Etelä-Karjalassa, koska esimerkiksi Luumäellä olen parakkien perusteella arvioinut olleen 800 – 1.000 sapöörisotilasta johtamassa patteritöitä töiden vilkkaimpana aikana.

Kasakat saapuivat järjestyksen valvontaan. He ottivat käyttöönsä huoneita taloista, joissa oli talli ja ne sijaitsivat linnoitustyömaan keskeisillä paikoilla. Ratsastaessaan pitkin kyläteitä kasakat herättivät useinkin pelkoa asukkaissa.

Venäjän valtio ei maksanut sotilaiden majoituksesta mitään vuokria. Ainakin Lemillä ja Savitaipaleella perustettiin majoituslautakunta, joka huolehti vuokranmaksuista kunnan varoista. Esimerkiksi täällä Luumäellä vuokrat jäivät maksamatta.

Sotilaat johtivat tulkkien avulla työtä ja suomalaiset olivat työntekijöitä. Etelä-Karjalaan saapui runsaasti työväkeä kaikkialta Suomesta. Kaikki mahdolliset majoitustilat olivat käytössä. Luumäeltä voin esimerkkinä kertoa, että vaikka töitä tehtiin Toikkalassa, niin aina Luumäen asemanseutua myöten kaikki talot olivat täynnä patterityömiehiä. Patterityöt olivat haluttuja ja syynä oli se, että Venäjän valtio oli hyvä työnantaja. Lapiomiehen palkka oli kaksinkertainen metsätyömiehen ja kolminkertainen maatyömiehen palkkaan verrattuna. Maalinnoitteet piti saada valmiiksi nopeassa tahdissa, ja sentähden tarvittiin paljon työvoimaa. Mitään lukumääriä ei ole jäänyt talteen, koska kaikki asiakirjat menivät Venäjälle. Teemu Okko on arvioinut, että Lemillä patterityöväkeä oli 3000 henkeä, joista 10% oli lemiläisiä.

Kaikki paikkakuntalaiset nuoret, naiset ja miehet, joilla suinkin oli mahdollisuus, lähtivät patteritöihin. Tarvittiin seppiä, kivityömiehiä, kirvesmiehiä, hevosmiehiä jne.

Suomalaiset patterityömiehet maksoivat vuokran taloon ja ostivat talosta ruoan. Myöskin venäläiset ostivat taloista lihaa ja ruokatarvikkeita. Kun tienestitkin olivat hyvät, niin ei ollut ihme, että tilitalojen pihat muodostuivat tilipäivinä markkinapaikoiksi. Etelä-Karjalassa ei koettu rahapulaa näinä Suomen Suuriruhtinaskunna kahtena viimeisenä vuotena.

Jopa Lemin Säästöpankki joutui taloudellisiin vaikeuksiin, kun lainat maksettiin pois ja rahaa tulvi sisään. Niinpä se joutui rajoittamaan tilillepanon määrää 500 markkaan, jotta rahat vietäisiin muihin pankkeihin.

Lemiltä voi kertoa toisenkin ongelman. Patteritöissä maksetut hyvät palkat houkuttelivat työkykyisen väestön niin tarkkaan pois tiloilta, että sadot alkoivat jäädä korjaamatta ja jonkinlainen nälänhätä oli uhkaamassa. Niinpä Lemin nimismiehen Toivo Nissisen oli puututtava asiaan. Ylämaalla oli käydä samoin, kun puintiaikana rengit olivat mieluummin patteritöissä. Viljat olivat jäädä puimatta.

Etelä-Karjalan kunnissa, joissa tehtiin patteritöitä, voitiin siis muuta Suomea paremmin. Tällä hyvinvoinnilla oli kuitenkin kääntöpuolensa. Maatiloille aiheutettiin suuria vahinkoja, jotka jäivät korvaamatta.

Metsiä hakattiin tuhansia hehtaareja. Puolustuslinjojen edustat hakattiin aukoiksi, joihin pystytettiin nelinkertainen piikkilankaeste. Tukkipuita lintaasien tekoon ja riukuja juoksuhautojen seiniin kaadettiin laajoilta alueilta usein kaukaakin linnoitustyömailta. Monasti metriset kannot olivat jäljellä ja vihastuttivat isäntiä. Lemillä hakattiin metsää ilmeisesti yli tarpeen, koska patteritöiden päätyttyä puutavaralaaneilla oli melkoiset selvittelyt, kenen metsistä puut olivat peräisin.

Esimerkiksi täällä Luumäellä vahinkoa aiheutettiin 134 tilalle, kun metsänhakkuiden lisäksi juoksuhautoja kaivettiin yhteensä 65 kilometriä ja lintaaseja eli korsuja rakennettiin 332 kappaletta.

Maatalouden ongelmat olivat moninaiset. Pellot saattoivat olla viljelemättä kaksikin vuotta. Lintaaseja ja teitä rakennettiin pelloille. Viljaa ja perunaa tallattiin. Särentöaitoja rikottiin uskomaton määrä, Lemillä 27 km, Luumäellä 16,7 km. Dynamiittia ei säästetty. Pärekattoja ja ikkunoita särkyi. Pellot olivat täynnä kiviä.

Kanssakäyminen venäläisten kanssa sujui hyvin eikä suuremmista ongelmista ole jäänyt muistitietoa. Patterityömailla natsaiju oli yleistä. Koska työ oli urakkaluonteista, niin pienellä lahjonnalla päivä työ saatiin helposti puolitettua. Eihän sapöörisotilailla olut kiire saada valmista aikaan. Heidän oli parempi olla Suomessa, kuin lähteä rintamalle.

Patteritansseista muodostui suosittu ajanviete, johon venäiset sotilaatkin osallistuivat. Joissakin taloissa oli tanssit joka ilta. Seurustelusta venäläisten kanssa on jäänyt vain yksi muistitieto. Ylämaan Leinolta 17 vuotias tyttö lähti venäläisen upseerin mukaan. Kortinpeluusta nimenomaan tilipäivinä on jäänyt kulkemaan tarinoita.

Vuonna 1917 maaliskuun vallankumous hiljensi joksikin aikaa patteritöitä ja aiheutti rauhattomuutta. Työt jatkuivat kuitenkin syksyyn asti ja venäläiset sotilaat poistuivat Etelä-Karjalasta marraskuuhun mennessä. Ainoastaan vartio-osastot Savitaipaleella ja Luumäellä jäivät vartioimaan suuria dynamiittivarastoja. Savitaipaleelta venäläiset poistuivat tammikuussa ja Luumäeltä helmikuussa 1918.

Keisarinvallan kukistuminen maaliskuussa aiheutti tyytyväisyyttä sotilaiden keskuudessa. Tästä on kertomus Lemiltä: Sapöörisotilaat olivat majoittuneet nuorisoseurantalo Tapiolaan, josta marssittiin punaista lippua kantaen pappilan pihalle. Siellä rovasti Antti Karttunen puhui ”vapaudesta ja veljeydestä” mielessään Suomen itsenäisyys. Jälkeenpäin Karttunen kertoi, että puhe oli sotilaille varmaan mieleinen, koska he puheen jälkeen hurrasivat ja halasivat toisiaan. Tuskin he puheesta ymmärsivät yhtään mitään.

Vuoden 1917 puolella patteritöiden yhteydessä tapahtunut kiihoitus radikalisoi mielipiteitä työväestön keskuudessa ja alkoi syntyä aatteellisia erimielisyyksiä. Talon isäntien työssä käyntiä ei katsottu hyvällä, koska heillä oli työtä jo omastakin takaa. Kun patterityöt loppuivat alkoi tapahtua ryöstelyjä ja pahoinpitelyjä. Kuntiin perustettiin suojelusmiehistöjä ja punakaarteja.

Uutena työmaana päättyneiden linnoitustöiden tilalle käynnistettiin kaksiraiteisen rautatien rakentaminen Kouvolasta Viipurin. Työt aloitettiin Luumäki – Pulsa rataosalla Junttolassa, jossa räjäytettiin kalliota ja kaivettiin maata. Tämäkin työmaa loppui tammikuussa vapaussotaan.

Itsenäistymisen jälkeen Suomen valtio asetti vahinkojen arviointilautakunnat selvittämään yksityiskohtaisesti kullekin tilalle aiheutettuja vahinkoja. Kahden vuoden kuluttua ilmoitettiin, että Suomen valtio ei ole aiheuttanut kyseisiä vahinkoja, eikä ole korvausvelvollinen. Seurasi jatkuvat oikeudenkäynnit 1930-luvulle asti ja maanomistajat saivat maksaa oikeudenkäyntikulutkin. Nämä arviointilautakuntien pöytäkirjat ja muistiinpanot ovat olleet korvaamaton apu kirjaa tehtäessä.

Koitsanlahden hovi

Koitsanlahti-vetoomus

Koitsanlahti: kulttuuriperintö uhattuna
Lappeenrantalainen kuntapäättäjä jäi historiaan sanonnalla: ”Ei kaikki lahopuu ole kulttuuria.” Nauratti silloin, mutta ei enää: totuus on tarua ihmeellisempi.
Ainoa rajan Suomen puolelle jäänyt lahjoitusmaahovi Koitsanlahti tulee myyntiin. Kun Museovirasto joutui luopumaan Koitsanlahdesta, niin Senaatti-kiinteistön painotuksen keskiössä on raha, eivät historialliset arvot.

Etelä-Karjalan museon eläkkeelle jäänyt amanuenssi Jukka Luoto puursi kaksi vuosikymmentä Koitsanlahden hovin puolesta. Etelä-Karjalan maakuntayhdistys neuvotteli useiden vuosien ajan hyvässä hengessä sekä Museoviraston että Parikkalan kunnan kanssa Koitsanlahden säilyttämisestä ja siihen etsittiin erilaisia ratkaisumalleja.

Koitsanlahti ei ole vain huonokuntoinen päärakennus. Koitsanlahden hovi ympäristöineen Simpeleenjärven rannalla kumpuilevassa maastossa henkii vuosisataista historiaa. Etelä-Karjalan maakuntayhdistyksellä on julkaisuoikeus ja valmis taitto Lempi Jääskeläisen Hovin vallat -kirjaan. Se kertoo karjalaisten lahjoitusmaatalonpoikien ikeestä, josta on myös muistomerkki päärakennuksen lähellä.

Vetoan Etelä-Karjalan liitoon kulttuuriperintömme säilyttämiseksi. Vapaat kansalaisjärjestöt voivat tuoda asioita esiin, mutta meiltä puuttuvat voimavarat. Etelä-Karjalassa on tällä erää säilytettävinä kolme kiireellistä kansallista historiallista kohdetta: Koitsanlahti Parikkalassa, Kotkaniemi Luumäellä ja Pulsan entisen rautatieaseman alue ympäristöineen Lappeella.

Antti Vanhanen
Etelä-Karjalan maakuntayhdistyksen puheenjohtaja
Lappeenranta