LAPPEEN KYLÄT VUONNA 1560
Jukka Luodon artikkeli
Vuonna 1556 29 miestä Kauskilan pitäjästä saapui Makslahdelle (Koivisto) kalaan. Tästä kertova Rannan voutikunnan maakirja ja tilikirja (1556-1556) (VA5117) on mielenkiintoinen siksi, että se tiettävästi ainoan kerran mainitsee Kauskilan pitäjän (sockn). Väinö Voionmaa on ensimmäisenä huomioinut tämän nimen (1915). (Voionmaa1915, s. 295, viite 23) Ville Laakso ja Terhi Nallinmaa-Luoto ovat tehneet selvää niistä kylistä, joista nämä kauskilalaiset kalamiehet ovat peräisin: Hanhijärvi, Lavola, Haapajärvi, Antamo, Vainikkala, Mentula, Rasala, Pelkola, Nuijamaa, Karkoinen, Monola ja kaksi tunnistamatonta kylää. Kylien levintä käy ilmi oheisesta kartasta.
Vuoden 1556 veroluettelossa mainitut Kauskilan pitäjän kylät. Kauskila ja Makslahti on merkitty karttaan puoliympyröin.
Samassa maakirjassa mainitaan erikseen kolme Taipalsaaren pitäjän kylää; siis sinne tämä Kauskilan pitäjä ei ulottunut. Saimaan rannalla olevia kyliä ei luettelossa mainita Lavolaa ja Mentulaa lukuun ottamatta. Niillä varmaan oli omat kalavedet Saimaalla. Kaikkiaan kyläluettelo kattaa Lappeen kihlakunnan alueesta itäiset ja eteläiset osat Mentulasta Vainikkalaan ja Nuijamaasta Lavolaan.
Nykyisen maarekisterin mukaan Lappeenrannassa ei ole Karhunkylää, vaan Kauskila LA0428, jonka vaiheita voidaan seurata vanhimpiin 1540-luvun maakirjoihin asti. Kauskilassa on ollut pitäjänkartan mukaan kaksi taloa: Ylätupa Karhu ja (Alatupa) Turppo, mutta siellä on 1560-luvulla ollut 6 tilaa (veroa maksavaa talonpoikaa) ja kuten tunnettua mm. nimismies kartanoineen.
Vuosi 1556 oli paikallishistoriallisesti merkittävä, sillä Kustaa Vaasan Venäjän sota ulottui tuolloin tänne. Venäläiset piirittivät Viipurin linnaa tammikuussa ja polttivat Pusalan tilan ilmeisesti juuri Kauskilassa (Haggrén 2018, s. 245-247). Kustaa Vaasa oleskeli tuolloin Suomessa (Turku, Viipuri), mikä johti hallinnon olojen järjestelyyn. Kauskilan pitäjää ei tässä yhteydessä kuitenkaan mainita (Haggrén 2018, s. 249). Kauskila mainitaan tuona vuotena kuninkaankartanona ja majapaikkana Viipuria ja Savonlinnaa yhdistävällä tiellä. Kuninkaankartano se tuskin on ollut. (Wallin 1893, s. 67) Keskeinen on ollut sen asema nimismiehen kartanona ja käräjäpaikkana.
Havainto kauskilalaisten kalastuksesta Viipurinlahdella tukee tutkijapari Hakulinen-Laakso tulkintaa veneliikenteestä Viipurin ja Saimaan välillä. Tätä tukee myös se, että lappeelaisten veroparseleihin kuului veneitä (Wallin 1893, s. 68). Tosiasiassa mikään ei puhu vesitse liikkumisen puolesta, sillä kyseessä voi olla talvinuotan veto ja arvoitus on tietenkin se, miten tuo kalastus on onnistunut keskellä sodan rauhattomuuksia. Mikään vesireitti tai muukaan kulkuväylä ei piirry veroa maksaneiden kauskilalaisten kylien levinnässä.
Lappee mainitaan ensimmäisen kerran 1415, jolloin sillä on selvästi maakunnan tai kihlakunnan asema, sillä se rinnastetaan Hämeeseen ja Savoon. Ilmeisesti juuri vuodet 1550-luvulla ovat johtaneet kihlakuntia pienempien hallintoyksiköiden syntyyn.
Haggrén, G. 2018, Keskiaika vuoteen 1570, Rajamaa, Etelä-Karjalan historia I, red. Jyrki Paaskoski, Anu Talka, Edita, Helsinki, Etelä-Karjalan liitto, Otavan kirjapaino, Keuruu.
Wallin, V. 1893, Suomen tiet Ruotsin vallan aikana, G. W. Backman kirjapaino, Kuopio. Voionmaa, V. 1915, Suomen karjalaisen heimon historia, Raittiuskansan kirjapaino, Kansanvalistusseura, Helsinki
Antti Vanhasen artikkeli
Kenraalikuvernööri Per (Pietari) Brahe teki hallintokaudellaan pitkiä matkoja Suomessa ja perusti vuonna 1649 ”Lappeen Rannan” kaupungin Markkinaniemeen (Linnoitusniemi) paikalle, joka oli kasvavan tervakaupan kannalta hyvien vesiyhteyksien päässä. Mitä sitä ennen oli tapahtunut?
Lappeenrannan keskustasta vajaan kymmenen kilometrin jälkeen Virojoelle menevää tietä käännytään oikealle. Hiekkatien vasemmalla puolella on Kauskilan Kappelinmäki. Kun 1950-luvun alussa maantietä paranneltiin, paljastui muinaishistoriallinen kalmisto.
Keskiajalla Kauskilan läpi kulki Ylinen Viipurintie ja todennäköisesti sieltä oli myös vesiyhteys Viipuriin, Länsi-Karjalan keskukseen.
1100-luvulta 1550-luvun lopulle Kauskilan kylä oli kehittynyt laajan Lappeen pitäjän kirkolliseksi ja hallinnolliseksi keskukseksi. Kauskilassa asui nimismies, siellä istuttiin käräjiä ja nimismiehen kartano oli kestikievarina.
Kirkko ja valtio olivat yhtä. Ensimmäinen kirjallinen maininta seurakunnasta on vuodelta 1415, mutta jo huomattavasti sitä ennen Kappelinmäellä on ollut kirkko ja kalmisto, joka oli käytössä ehkä 1100-luvulta ainakin 1500-luvun puoliväliin. Tuona aikana väestö kristillistyi ja Lappee liittyi Viipurin vaikutuspiiriin.
Mikä oli Kauskilan loppu? Kustaa Vaasan Venäjän sodan aikana tammikuussa 1556 venäläisarmeija saapui Viipurin edustalle, jatkoi matkaa Lappeen Kauskilaan, hävitti pappilan ja Kauskilan talot. Tuho merkitsi hallinnollisen- ja kirkollisen keskuksen loppua.
Ei niin huonoa, ettei hyvääkin. Hävityksen seurauksena kalmisto ja ympäristö jäivät koskemattomiksi. 1950-luvun alun maantien korjauksen jälkeen tehtiin Kappelinmäellä tutkimuksia, jotka paljastivat runsaasti hautoja. Selvisi, että Etelä-Karjalassa Kappelinmäki on korvaamaton muinaisjäännösalue, joka ainutlaatuisella tavalla valaisee maakunnan menneisyyttä ja varhaishistoriaa.
Kappelinmäen kaivauksia päästiin jatkamaan vasta vuosina 1997 ja 1999–2005. Niissä selvitettiin ja dokumentoitiin toista sataa hautaa. Kalmistosta on tutkittu kuitenkin vasta arviolta 5–10 prosenttia eikä sen laajuudesta ole varmaa tietoa.
Kenttätutkimusten tärkeimpinä taustavoimina olivat Lappeen kotiseutuyhdistys ry ja Etelä-Karjalan museosta dosentti Jukka Luoto. FT Ville Laakso johti kaivauksia.
Kansalaisjärjestöt ja yksityishenkilöt ovat olleet aktiivisia Kauskilan tutkimusten edistämiseksi. Vuonna 2016 Etelä-Karjalan maakuntayhdistys ry ja Lappeen kotiseutuyhdistys ry esittivätkin Kappelinmäen tutkimusten jatkamista, mutta päättäjiä ei saatu hankkeeseen mukaan.
Paikallisnimistö voi säilyä vuosisatoja, ja näin on Kappelinmäenkin kohdalla. Ennen Kappelinmäkeä tien oikealla puolella rinteessä on Herraintuvanpelto, joka tulisi arkeologisesti tutkia. Sitä pidettäneen keskiaikaisena asutuspaikkana.
Ensi askel on otettu. Maakuntamuseon emeritusamanuenssi Jukka Luoto ja tohtori Ville Laakso ovat tarttuneet ajatukseen. Etelä-Karjalan museoon ja maanomistajaan on oltu yhteydessä, jotta elonkorjuun jälkeen tehtäisiin koekaivauksia, mikä ei vaadi suurta määrärahaa.
Tavoitteena on, että Lappeenrannan kaupungin päättäjät tarttuvat hankkeeseen: Herraintuvanpellon alustava tutkimus, johon tarvittaneen noin 10.000 €.
